Mitä muuta sitä viikonlopulta tarvitsisikaan?
Lomaviikkoni lopun kunniaksi otettiin perjantaina nokka kohti Savonlinnaa ja poikaystävän perheen kesämökkiä, joka sijaitsi ihanalla paikalla ison lammen rannassa. Illat istuttiin nuotiotulen loimussa, päivällä käytiin tähystämässä sieniä (joita ei siis löytynyt) ja rämmittiin metsässä itikoiden syötävänä. Vaikka palattiin Offin tahmaamissa vaatteissa kotiin, onnistuin silti keräämään muutaman kipeän paukaman tuliaisiksi... Alan uskoa siihen, että jotkut ihmiset tuoksuvat itikoiden mielestä paremmalle (syötävämmälle) kuin toiset.
Koin myöskin kesän maagisimman hetken tällä reissulla. Astuttiin keskiyön hämärässä rantasaunasta laiturille vilvoittelemaan, istuttiin siihen reunalle. Täydellinen hiljaisuus, ei kuulunut edes havujen havinaa. Silmäkulmasta näki lepakon vilahtavan puiden lomassa, sekin täysin äänettömästi. Muutaman viinilasillisen nauttineena tuntui, että se hetki kruunasi koko kesän. Ja ehkä kaikki aiemmatkin kesät, jotka olin tuhlannut kesäheppuna toimistoissa nyhväämiseen. Istuttiin vaan hiljaa laiturilla ja katseltiin lammen ylle noussutta usvaa. Pulahdin useamman kerran mustaan veteen, joka oli pirun lämmintä sekin. Yöuintien jälkeen laulettiin saunan lauteilla Arttu Wiskarin Tuntematonta sotilasta (älkää kysykö miksi).
Sunnuntaiaamuna paistoi aurinko. Tietenkin. Surumielisinä ajeltiin keskipäivästä kotiin Jyväskylään, josta jatkoinkin heti maanantaiaamun kunniaksi matkaani takaisin Etelä-Savon suur-cityyn, Mikkeliin. Vaikka lomailua olisinkin mieluusti jatkanut, töihin on vaan pakko palata, ja täällä Mikkelissä pitäisi tuurailla taas muutama viikko.
En halua että kesä loppuu ikinä.
Rosa
p.s. Täytyypä vielä kokeilla kameran säätöjä, näköjään uusi objektiivi heittelee valaistusta miten sattuu. Bare with me...
