Olen matkustanut Bulgariassa, Manner-Espanjassa, Mallorcan saarella, Tanskassa, Englannissa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Italiassa, Amerikassa, Ranskassa ja Puolassa. Näistä olen nähnyt Varnan, Fuengirolan, Malagan, Palma de Mallorcan, Kööpenhaminan, Aarhusin, Lontoon, Tukholman, Visbyn, Tallinnan, Berliinin, Rooman, Los Angelesin, Phoenixin, Marseillen, Toulonin sekä Gdanskin. Ainakin näin nopeasti muisteltuna.
Tanskassa vietin kolme viikkoa, Amerikassa kaksi viikkoa, Espanjassa useampia lomaviikkoja, Tukholmassa useampia päiviä Tallink Siljan kuljettamana. Eniten määrällisesti matkoja on varmasti tullut tehtyä Tukholmaan, tai Espanjaan, sillä jokavuotinen ruotsinristeily nyt vaan on perinne, ja Espanjaan on perheen kera ollut helpoin matkustaa lomailemaan. Yksinkin on tullut matkustettua, muunmuassa Lontoossa ja Gdanskissa, sekä Tanskassa. Ainakin tuntuu, että voisi sanoa nähneensä jo maailmaa, vaikka oikeasti jonkun toisen listaan verrattuna tuo kerho kaupunkeja on mitätön.
Mitä huomaan nykyään kaipaavani matkustelulta? Rauhoittumista, uuden kulttuurin kokemista, hyvää ruokaa, hyvää juomaa. Pieniä seikkailuja, päämäärätöntä vaeltelua kaupungin sivukaduilla. Toisaalta on ihana lähteä myös nauttimaan ihan vain auringosta, altaasta ja äänikirjasta. Aina ei tarvitse mennä hurjalla vauhdilla, nähdä ja kokea kaikkea mahdollista, ja palata kotiin väsyneempänä, kuin lähtiessa. Gdanskin matka oli hyvä esimerkki reissaamisesta, josta itse nautin - samalla viikolla varatut lennot ja hotelli, yksin Onnibussiin hyppääminen, kävelyä kevyessä vesisateessa, hotellihuoneessa lepuuttelua, ravintoloita, viinilasillisia, ehkä jopa visiitti hotellin kylpylään, Uber-ajelua, ex tempore museoissa pysähtymistä. Täydellistä - ei mitään isoja odotuksia, ei aikataulutettua päivärytmiä. Minä, kaupunki ja kamera. Tietysti sen kaiken jakaminen jonkun toisen kanssa on ihan yhtä mahtavaa, ellei mahtavampaakin!
